Vuosi 2013 lähenee nopeasti loppuaan, ja on aika hieman muistella tätä kulunutta vuotta. Vaikkei itse clubimme olekaan vasta kuin vajaat 3kk vanha, on silti suuri osa porukkaa kulkenut samassa laumassa koko tämän vuoden ajan. Osa meistä on kulkenut jokaisen neljän clubinimemme alla, uutta porukkaa on liittynyt mukaamme ja joukostamme on kanssa pudonnut pois suuripieni osa matkan varrelle. Alkuperäinen clubimme, Lilly Oldlaken Light Tigers Legacy, on Emerald Wolvesin "isomummo", ja luulenpa ettei Emerald Wolvesiakaan olisi olemassa ilman Lillyn ja Crystal Wolfstarin alkuperäistä työpanosta (aina jaksatte väittää ettei teidän tekemisillänne ole väliä - on niillä, on aina ollut ja tulee olemaan! ♥) Aloitetaan siis aikamatka vuoden syövereihin. :3
Loppuvuosi 2012 - 20. elokuuta 2013
Selkeästi pitkäikäisin neljästä clubikokonaisuudestamme on aito ja alkuperäinen tikruclubi - Light Tigers Legacy. Se oli myös kokoonpanoltaan suurin - jäseniä oli jatkuvasti lähes viisikymmentä, ja porukka tuli hyvin toimeen keskenään. Kertoakseni hieman Tikrujen tarinan alkua omasta näkökulmastani - olin käytännössä ensimmäinen jäsen clubissa, ennen kuin sitä oli luotukaan. :D Tutustuin loppuvuodesta 2012 Lillyyn ja Crysiin ollessamme samassa clubissa, ja kun Lilly kertoi tikrujenluontisuunnitelmistaan, ilmoitin heti ensimmäisenä: "säästä paikka mullekin sitte!"
Varsinaiset kohokohdat noilta ajoilta löytyvät vasta kevään ja kesän puolelta, jolloin vietimme paljon aikaa clubilaisten kesken ja jolloin myös saimme idean alkaa bloggaamaan Tikruista - sanoista tekoihin! Ne monet picnicit, joiden aikana nauru oli herkässä - ne monet discoiluillat, jolloin fiilikset olivat katossa - ylipäätään kaikki hulluttelut. Muistanpa friisiläisvartijat Fellun ja Ellun, sekä uudelleensanoitetun Tikrujen ilta"hartaus"veisun ;D Joka hetki jolloin saimme yhdessä nauraa - niitä en vaihtaisi mihinkään. Ikinä. Koskaan.
Light Wolves Legacy: 20. elokuuta - 7. syyskuuta
Light Wolves Legacy oli Light Tigers Legacyn seuraaja, joka luotiin Tikruissa syntyneiden ongelmien vuoksi. Crystal otti ohjakset käsiinsä, ja yritti parhaansa mukaan pitää porukan kasassa, mutta jostakin syystä clubin lyhyt elinaika oli kaikkea muuta kuin rauhaisa. Luonnehtisin sitä pillastuneiden sirkusapinoiden joukkotappeluksi... Tuskin kukaan meistä saa koskaan tietää miksi porukka heittäytyi yhtäkkiä sotajalalle. Se oli kauheaa aikaa varsinkin meille johtokolmikolle - tilanne oli hermojaraastava.
Kaiken sen paskan keskeltä löytyy myös ihania muistoja eeppisistä yösekoiluista, jolloin pystyimme vapaasti tuulettamaan hermojamme hulluttelemalla hiukan x) Ne iloiset hetket parhaiden höppänöiden seurassa teki kaikesta kestämisen arvoista.
Sparkle Tigers: 7. syyskuuta - 4. lokakuuta
Clubin johtoporras vaihtui jälleen. Kukaan ei olisi jaksanut pitää sitä sirkusta pystyssä, mikä meille siunautui Valon Susien aikana. Kipinätikrujen aikakausi oli sekin lyhyt, mutta muistoja löytyy siltäkin ajalta, mm. Silvergladen vierestä löytynyt leijuntakivi, jonka päällä Fellukin tuossa kollaasissa keikkuu. ;D Sekä lisää eeppistä yösekoilua. Muistelmieni mukaan vasta Sparkle Tigersissä tutustuin nykyiseen leaderiini Adriin kunnolla, ja eipä ole kaduttanut. C:
4. lokakuuta 2013 ->
Sitten on vielä jäljellä nykyinen clubimme, Smaragdisusien lauma. Lokakuussa clubinpyöritys päätettiin siirtää miun hartioille, ja ainakin toistaiseksi yhteiseloni clubinjohtajan pestin kanssa on ollut suht toimiva. Näihin muutamaan kuukauteen on mahtunut kaikenlaista - kaikista suurimpana ehkäpä blogin joulukalenteriprojekti ja niiden tuomat aktiviteetit jouluisista maastoista aina Clubimestaruuskisoihin asti. Unohtamatta tietysti murhaajasekoilujamme Jarlaheimissä, ne olivatkin melko huikeat pippalot ne. xD Taikka trailerikiipeilukurssia jonka pidin Casille ja Sirille joskus kauan sitten. :D Meillä on kasassa ihana porukka nyt, ja toivon ettemme hajoa enää erilleen clubinvaihto-operaatioiden muodossa. Toivon mukaan Smaragdisusien taru jatkuu vielä pitkälle tulevaisuuteen. :3
Tämä vuosi on ollut todella merkittävä minulle - olen tutustunut hurjan ihaniin ihmisiin tämän vuoden aikana. Tämä ei olisi kuitenkaan ollut mahdollista, jos en olisi liittynyt Tikruihin silloin aikoinani - joskus mietinkin missä mahtaisin olla nyt jos olisinkin lähtenyt eri tielle. En ainakaan Susien johtajana, parhaiden ihmisten ympäröimänä saman clubinimen alla, mahdollisesti.
Tehdään vuodesta 2014 vähiintäänkin yhtä huikea kuin tästä vuodesta, yhdessä. :) Light Tigers Legacy, Light Wolves Legacy, Sparkle Tigers, Emerald Wolves... forever. ♥


























